sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kokeita

Semmosta haipakkaa ollu ettei koneelle paljon ole ehtinyt. No jospa se kohta helpottaa kun saadaan vielä kuusikin sisälle. Viikko sitten olin Oulaisissa kinkkukokeessa tuomarina. Minun arvioitavana ollut koira muuten voitti, Tessalon Lala. Manukin(Hunajan Casanova) oli mukana samoissa karkeloissa ja persiilleen meni. Eka ajo suoraan kylätielle jota pätki ties kuinka pitkälle, siihen kenu. Toinen luotisuoraan kilometritolkulla Hietalantielle(pikitie jossa ajetaan lujaa ja liikennettä on paljon). Ari luopui kun mitään mahdollisuutta hyvään tulokseen ei enää ollut koska päivä niin lyhyt.
Eilen sitten oli Iissä kokeet. Siellä meni sitten vähän paremmin, Manu VOI1 79,19 pist ja Topikin starttasi ekaa kertaa tuloksella AVO1 75,54pist =)  Kummankaan ominaisuuspisteille ei paljon hurraata huudeltu mutta molemmat sai täysin sen mitä ansaitsivatkin.
Tessan ja Jaden mukana ollaan rampattu metillä mukana. Välillä ovat onnistuneet ja välillä ei. Tänään kuitenkin Tessalla loisto päivä. Ajoi n.4tuntia josta ensimmäiset 3 tuntia todella hyvinkin. Viimeinen tunti meni sitten osittain ilman ääntä.
Sannia ei olla enää muutamaan viikkoon voitu mettään päästää, se on potvinut kuin pieni porsas =D
Vielä reilu viikko odotusta jäljellä.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Sanni kävi ultrassa

Tänään käytiin elukkalääkärillä kurkkaan Sannin masuun että näkyykö siellä mitään ja näkyihän siellä, useita alkioita.
Eläinlääkäri ei lähtenyt veikkaamaan kappalemäärää mutta tuumasi että hyvän kokoinen pentuus on tulossa.
Vielä viisi viikkoa odotellaan ja kasvatellaan masua =)

tiistai 18. marraskuuta 2014

SM-kisat käyty

Riittihän ne Sannin pisteet SM-paikkaan hyvinkin.
Dreeverien SM-kisat tänä vuonna oli Rovaniemellä 15.-16.11. 
Lauantaina oli -9 asteen kuiva pakkaskeli. Lunta ei vielä ollut. 
Ekaa jänistä Sanni haki 1,5h ennen ku perslähtö tapahtu. 
Se pupu päätti painella 3,8km suoraa posion tielle(liukas pikitie ja 80 rajoitus). Ajoa siihen saatiin 49min. 
Sitten tuli tyhjä erä väliin ja kolmannessa hakuerässä se löysi toisen ajettavan. 
Ajoerän lopussa tämäkin jänis tuli pienelle kylätielle. Tietä se oli mennyt useamman satametriä. Sanni ajeli hienosti tiepätkän mutta sivuhyppyä etsiessä paikalle tuli mustavalkea irtokoira häiritsemään. Ja se kun saatiin pois hätisteltyä toinen irtokoira pölähti siihen häseltämään. Se oli uros suomenpystykorva eikä tahtonut millään jättää Sannia rauhaan vaikka melkein sai hammastakin Sannilta. 
Siihen sitten tuli pitkä hukka. Kun erää oli jäljellä enää 3min Sanni löytsi sivuhypyn ja lähti taas etenemään jälkeä, ei tosin enää haukkunut. Ajoa siihen 92min.  
Lauantain tulos  VOI1 80,42pist.   Sijoitus 2.
Sunnuntaiksi saatiin lumikeli ja pakkasta sopivat -2 astetta.
Eka löyty suht joutuin ja ajo kulki koko kahden tunnin ajan hyvin. Hukkia ei tullu yhtään. Pisin katko 4min, jänis piti aika pitkää kaulaa koiraan. Nähtiinkin se muutamaan kertaan. 
Toinenkin ajo saatiin nopeasti ja se se vasta olikin komeaa kuunneltavaa. Jänis antoi ajaa hyvässä tuntumassa ja muutama tupulilähtökin mahtu sekaan. 
Molemmat sunnuntain ajettavat oli kyllä kunnon kenneljäniksiä, ne menivät aina suoraan teistä yli, eivät koskaan juosseet pitkin tietä ja kulkivat sopivan laajoja renkaita ettei jälkisyheröitä päässyt mihinkään tulemaan. 
Eli sunnuntain minuutit 120+60  ja tulos hurjat 98,01pistettä VOI1.
Hurja loppukiri ei silti ihan voittoon riittänyt vaan jäätiin toiseksi 1,5 pisteen erolla. Hurjan tyytyväinen silti olen.  Ensivuonna päästään ainakin Norjaan maaotteluun!

Alla kärkikolmikko kesk. M-14 Arosuon Ellu vas. 2. Hunajan Ultra-Driven ja oik. 3. Koosen Petro

maanantai 3. marraskuuta 2014

Sanni astutettu

Käytiin Sannin kanssa eteläsuomessa astutusreissulla ja hyvinhän se onnistui tällä kertaa.
Uroksena FIN KVA Kaarneen Hippa FIN53391/08 . Hippa tuli viidellä koekäynnillä käyttövalioksi. Komeakin se on, monesti tosin se ei näyttelyissä ole käynyt, paras sieltä jun ERI PU2 vara-SERT. Hippa on hyvä hakia ja varma ajuri joka ei turhia höpertele.
Seuraavaksi jännäillään SM-pisteitä että riittääkö ne...

Tässä vielä muutama tuore kuva Hipasta.




perjantai 24. lokakuuta 2014

Sanni juoksussa

No nii, Sanni sitte rupes juoksuileen alkuviikosta. Kreivin aikaan, voisko nii sanoa  SM:iin siis päästään mikäli pisteet riittää. Ja sitten pitäis päättää pika pikaa sulho Sannille. KÄÄK! Vaihtoehtoja kai liian monta tai sitten ei yhtään todella hyvää  Ziru lääkekuurilla.Sillä on pissatulehdus. Palellutti viime viikolla ittensä kun ui monena päivänä hirvien perässä pakkasessa. Sillä siis jää Kuningatarottelu varoajan takia väliin.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Syksyn kuulumisia

Syksy menee niin vauhdilla ettei oikein edes ehdi tajuta tätä ajan kulumista.
Lokakuu jo puolessa välissä, hu hu....
Sannilla alkusyksystä ajot kulki todella mallikkaasti, nyt ei enää kuitenkaan niin hyvin. Vähän sama dilemma kuulostaa olevan ympäri suomen ja rodusta riippumatta. Mistä lie johtuu. No veikkaampa että kohta kelit paranee ja ajot alkaa taas kulkea.
Kaatoja on kuitenkin saatu ihan kivasti, juuri hain Wiikin palvamolta hirven-ja jäniksen lihat, NAM.
Kokeissa ollaan käyty Iissä ja Tervolassa pari kertaa. Iistä VOI3 58,45pist. ja Tervolasta VOI0 ja VOI2 74,60pist.
SM-pisteitä alkaa olla siis kasassa aika mukavasti, ehkäpä tänävuonna päästäis niihin karkeloihin mukaan...
Sannin jälkikasvut ajelee ihan kivasti. Kaatojakin niille on saatu harva se viikko.
Pepitalle ei juurikaan enää olla saatu mitään alas ammuttua. Sorsia ei olla edes käyty enää kattomassa ja mettälintuja tosi hrvassa. Ensiviikonloppuna käydään taas kokeilemassa.
Ziru startannut kokeissa kaksi kertaa, tuloksena kaksi HIRV ykköstä, pisteitä en nyt muista tarkkaan mutta taisi olla eka jotain 75pist ja toka 83pist.
Yksi kaato sille on myös saatu.
Ziru pääsi myös mukaan narttukisaan joka pidetään nyt torstaina Muhoksella, saas nähdä miten käy...
Yritin lisätä blogilistaan Killen kotisivut mutta en osannu, niiden osoite on hunajangilbert.blogspot.fi

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Syksy saapuu

Pientä päivitystä välillä.
Sanni ajeli 30.8. Iin kokeissa hyvän tuloksen VOI1 85,44pist.
Sorsia ei olla Pepitalle saatu ammuttua yhtään alotuksen jälkeen. Minne lie meidän sorsat kadonneet.
Ziru on muutaman reissun juoksuhirvien perässä käynyt juoksemassa, kilometrejä tullu kyllä hitosti mutta seisontahaukkua vain n.10min.
Pepitan pentu Stella sai eilen näyttelyistä JUN ERI:n, eka eri nyt näille viimeisille Pepitan taaperoille.
Huonoja uutisiakin taas mahtuu mukaan, Hunajan Halla jouduttii päästämään pois kivuistaan paremmille metsästysmaille 31.8. Sillä todettiin synnynnäinen sydänvika  =( Liekkö vaikutusta sillä että juuri tämä pentu ei syntynyt normaalisti vaan jouduttiin leikkaamaan.
Jänisjahdin eka viikonloppu alkanut hyvin. Ajoja on kasvatit ja omatkin saaneet jo hurlum mycket ja kaatojakin.  Topille 45min ajosta lauantaina,Oli toistakin ajanut pätkän mutta hukannut sitten, sitkeästi oli hukkaa selvitellyt silti parituntia. Jadelle tänään kolme ajoa. Yksi pidempi joka saattoi olla jopa kettu. Ja jäniskin loppuviimein juoksi viimeisestä ajosta ammuttavaksi.  Muutama kuvakin viikonlopulta...


tiistai 26. elokuuta 2014

Iin näyttelyt ja sorsa-aloitus

Hupsista heijakkaa, kun tämä kausi pyörähti käyntiin niin ei tahdo koneelle keritä enää istumaan.
Päivitykset tulee varmasti syksyn mittaan aina viiveellä, päivistä kun tuppaa tunnit loppuvan kesken, työt ja koirien kanssa kaikenlainen jahtaaminen tuppaa viemään kaiken ajan.
Iin näyttelyissä tuli kaiken laista hylätyn ja ERI:n väliltä.
Ensin tollerit: Onni sai EH:n. Arvostelut oli kutakuinkin paikkaansa pitäviä, keskentekoiseksi häntä vielä kutsuttiin. Poitsu esiintyi kuitenkin ensikertalaiseksi todella mallikkaasti.
Nassella oli vähän liikakiloja kertynyt ja palkintosija putosi H:n(muuten olisi kuulemma ollut parempi).
Lumo sai melkein identtiset arvostelut Onnin kanssa ja myös EH:n.
Mila myös EH ja arvostelut ihan hyvät. Moitteita taisi olla vain "ilmavat korvat".
Dreeverikehässä sitten olikin enemmän tapahtumia. No Kaapo heti alkuun kun vaihdoin näyttelyhihnan kaulaan nykäisi pannan poikki! Siinä sitä sitten jallitettiin tovi porukalla kiinni. Onneksi saatiin koska Illinsaari on täynnä jäniksiä. Kaapo esiintyi hyvin, sai hyvät arvostelut ja EH:n.
Manu meni murisemaan tuomarille kun hampita katsottiin ja siitä hylsy.
Jadelle hyvät arvostelut ja ERI. Jade osaa myös esiintyä.
Cindy korjasi sitten potin ollen ROP ja sai myös SERT:in. Onnea kovati Iisalmeen!
Sanni sai huonoimmat arvostelut ikinä ja vain T:n! Taisi nyt Sannin ja Manun näyttelyt jäädä tähän.
Sorsastuskin alkoi keskiviikkona. Siellä sitä kaatosateessa kökötettiin 15h. Sorsia saatiin vasta iltalennolta 3 heinäriä.
Sanniakin olen jo neljä reissua kerinny käyttämään. Ajoja on saatu, jäniksiä näyttää olevan paljon.
Viikonloppuna eka startti, alkaa SM-pisteiden jahtaus.
Käytiin myös Kimmon kanssa SAJ:n palkintotuomarikurssi, kohta on siis senkin lajin tuomarioikeudet hyppysissä.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Jahtikausi alkaa

Hip hei ja hurraa. Nyt se taas alkaa.
Tänä aamuna herättiin klo. 03.15 kyyhkyjahtiin. Passiin kun päästiin vettä tuli enempi ku yhteensä meillä koko kesänä. Puoli kuuteen jaksettiin sateessa kärvistellä, sitten oli pakko lähteä kotiin vaihtaan kuivat kamppeet päälle.
Kun siinä puoli kahdeksan hujakoilla palailtiin takisin vesisateen loputtua ruokinnalta pölähti n. 70-100 kyyhkyn parvi lentoon. No onneksi niitä palaili pitkin aamupäivää kuitenkin takaisinkin ja Pepita pääsi töihin.
Neljään mieheen ja yhteen naiseen saatiin 20 kyyhkyä. Nyt ollaan menossa takaisin iltalennolle.
Viikon päästä 16.8. on Iissä näyttelyt jossa yhteensä 9 Hunajan koiraa, 4 tolleria ja 5 dreeveriä.
Tollerit alkaa klo. 10.00 ja dreeverit 13.00-14.00. Katsomaan vaan jos kiinnostaa!

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kesäpäivät ja Takitan poismenosta

Kesäpäivät meni mukavasti niin kuin aina.
Mukana meillä oli Takita, Sanni ja Jade.
Kehässä sunnuntaina Jade, Gisella, Cindy ja Gilbert.
Jade ja Gilbert sai EH:n, Cindy ja Gisella ERI:n. Kasvattajaluokassa tuli ERI.
Takita, Sanni, Jade ja Gisella kävivät antamassa myös verinäytteen Hannes Lohen geenitutkimuksia varte.
Takitalle puhkesi jo juhannuslauantaina märkäkohtu. Silloin eläinlääkärin kiinnisaaminen oli todella haastavaa mutta onneksi semmoinen tavoitettiin sen verran että lääkekuuri sille saatiin.
Ensin näyttikin että se menei ohi sillä, mutta heti seuraavana päivänä kun kuuri loppui alkoi se taas valuttaa töhnää.
Eläinlääkärin kanssa mietittiin että kokeillaan uutta pidempää lääkekuuria(2vko) koska ensimmäinenkin kuuri näytti tehoavan ja leikkaus olisi 13,5 vuotiaalle jo iso riski.
Kaikki menikin hyvin maanantaihin 7.7. saakka, silloin tapahtui romahdus. Takita ei enää syönyt eikä halunnut liikkua. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin viedä se piikille.
Suru on edelleenkin valtava...

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Uudet kotisivut

No nyt kai alkaa olla uudet kotisivut kutakuinkin valmiina.
Alattelin kokeilla tällaisia blogityyppisiä sivuja seuraavaksi.
Vanhoille sivuille kun ei enää pystynyt uusia kuvia lisäilemään(levytila täynnä) eikä vanhoja raaskinut poistaa.
Vanhat sivut ovat edelleen olemassa ja linkeistä löytyykin osoite sinne.
Kesä on mennyt niitä näitä touhuillessa. Parissa näyttelyissä on käyty, ja niistä juttua olikin vanhoilla sivuilla.
Takita teki taas pitkästä aikaa "katoamistempun" viimeviikonloppuna mökillä, ei kärsi vieläkään muoria irti pihalle laskea.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014