Lauantaina 29.11. pidettiin Pohjois-pohjanmaan kennelpiirin piirinmedtaruuskisat Pudasjärvellä.
Pihka kanssa sillä oltiin viivalla.
Valitettavasti nämä kauniit talvimaisemat vain muuttui jo perjantaina 28.11. vesisateeksi.
Lunta oli n.25cm ja se oli pohjia myöden loskaa. Lumen pinta myös laski vauhdilla.
Arvonnan jälkeen maastoihin.
Minä olin liikkeellä omalla Kiialla johon ei kuulu vakiovarusteena ylimääräistä maavaraa saatika nelivetoa.
Maastoon pääsy osoittautui melkein mahdottomaksi.
Tiessä oli kyllä jo ajetut urat mutta kun nekin oli nyt pelkkää loskaa niin auto ui pohjia myöden työntäen ja keräten samalla keskipalteesta märkää painavaa lunta köröksi auton keulan eteen ja alle.
Eteenpäin pääsi aina jonkun metrin ja sitten piti peruuttaa ja käydä potkimassa lumiköntät tieltä pois.
Kivistä tuli myös useita pohjakosketuksia kun eihän niitä nähnyt lumen alta.
Olisin kyllä palannut takaisin mutta kun missään ei saatu autoa ympäri ja kaikkiin maastoihin oli samanlainen tie ajettavana.
Melkein tuntia myöhemmin muita koiria päästiin vasta maastoon.
Kaiken lisäksi tämä maasto osoittautui tyhjäksi eikä yöllistä jälkeä löytynyt mistään.
Onneksi sain ylituomarin kaveriksi paikan vaihtoon ja liikkuminen oli paljon jouhevampaa kun sain ajella kunnon maastoauton perässä eikä tarvinnut pelätä että jäädään kiinni keskelle metsää ilman vetoapuja.
Seuraavassa maastossakaan ei näkynyt jälkiä ja melko pitkään Pihka sai hakea ennen kuin koira lähes törmäsi jänikseen.
Eli yöjälkeä ei ollut todellakaan pitkästi.
Ajohan huilasi mallikkaasti, perät ja tolat selvisi kokonaan ilman hukkia ja minuutteja 120.
Kiinniottovaiheessa kello oli jo melkein kolme.
Puoli neljä oli tulossa pimeä joten aikaa ei juuri ollut joten toiveet ylösotolle oli kyllä mitättömät.
Päätettiin sitten kuitenkin ajaa autolla takaisinpäin seuraavaan risteykseen ja antaa koiran siinä hakea sen hetken.
Yllätyspä olikin sitten melkoinen kun heti tien laidasta muutaman herättelyhaukun jälkeen kuului "perslähtö".
Kello siinä vaiheessa 15.18 joten sääntöjen mukaan koira saa ajaa yhtä paljon pimeässä kuin mitä se on ajanut valoisassa erä loppui 15.42.
Siihen ajoaikaa 24min. Ajo olisi toki siitä vielä jatkunut.
Tulos 79,25 DRAJ1 ja sijoitus kakkonen.
Q-Ellikin oli kisoissa mukana mutta myös heillä ensimmäinen alue tyhjä.
Toisessa paikassa löytyi pitkähkön haun jälkeen yöjälki mitä Elli ei kuitenkaan ehtinyt saada ylös.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti