perjantai 30. joulukuuta 2022

Pihkasta KVA

Pihkalle saatiin viimeinen ykkönen tänään Iin kokeista käyttövalion arvoon.

Kyllä saa olla ylpeä pikku-koirasta❤️

Keli oli tosi haastava kun tuuli kovaa ja satoi lunta aamuyöstä asti.

Meidän Pihka❤️


sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Hu hu hulinaa

 Nyt taas pitää kalenterissa pakittaa melkosesti takaisin jotta saa tähdellisimmät päiviteltyä.

Mikäköhän se oli näistä päivitettävistä ensimmäinen😅

Rohkille saatiin ensimmäinen tiputus hyvään teerihaukkuun👍

T-pennuista Tico on saanut jo kaksi jänisajoa ihan itsenäisistä ylösotoista. Pojalla ikää 14viikkoa.

Joiku kävi Oulaisissa PM-kisoissa ja ajoi komean ykkösen 89,25pist, jäi silti kolmanneksi.

Kaapolla on kerinny tähän väliin kertyä ainakin kaksi koekäyntiä, niistä kolmoset.

Q-ukko ajeli Pukkilan kokeessa 6.12.81.96pist.

Pokka eilen Lapualla ajoi hyvän kakkosen 72,94 pisteillä.

Samoissa kokeissa oli myös Hunajan Jane ja Janelle 83,47pisteen ykkönen.


Meillä Iissä oli myös eilen kokeet. Niissä Q-Elliellä meni homma ihan pyllylleen kun ei suostunut ajamaan kaurista. Jänikset sille kyllä kelpaa mutta niiden jälkiä ei löytynyt koko pitäjästä.

No ei se auta kuin lisää vain kauriinajoja ja ehkäpä kaatokin. Harmi vaan kun meidän metsästys alueella niitä ei ole.

Pihkalle kyllä kauriit kelpasi ja ajeli kahdella kauriilla komean ykkösen 90,22pist. Tai no toisessa ajossa oli neljä kaurista parhaillaan😅

Neljäkertaa nähtiin kauriit yhteensä ajossa. 

Kaatokuviakin on tupsahdellut kasvateista tuon tuostakin. Paras niistä taisi tulla tänään. 

Nimittäin tämmöinen...



Ticon kolmas ajo ja ensimmäinen kaato.

Kyllä on pienen ajokoiran alku lähtenyt hienosti käyntiin.

Kaikenkaikkiaan ei kyllä voi muuta kuin olla ylpeä kasvateista🥰