sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Z-pentueen kuulumisia

 Z-pentueelle kuuluu oikein hyvää.

Useampi on jo ääninäytteen antanut oikealle riistalle.

Kovasti ovat jo kasvaneet, saas nähdä mitä näistä vielä tulee...

Erikoisnäyttelyyn Vöyriin on tulossa pentuluokkaan ainakin kolme sisarusta 3.8.

Ihan mahtavaa päästä näkemään niin pennut kuin omistajatkin.

Yhdellä narttupennulla oli luovutusiässä lievä alapurenta. Onneksi se on nyt korjaantunut ja oikein nätti purenta onkin nyt.

Tässä kuvassa poseeraa Hunajan Zenith.




sunnuntai 8. kesäkuuta 2025

Joikusta FI VMVA

 Me käytiin Seijan ja kolmen koiran kanssa viikonloppureissussa näyttelyissä.

Lauantaina oltiin Kuusamossa Joikun ja Ellin kanssa. 

Miinakin oli ilmoitettu mutta en vienyt sitä kehään ollenkaan koska samaiselta tuomarilta sillä jo serti olikin.

Elli oli pn2 ja sai vara-sertin.

Joiku taas oli pn3 ja rop-veteraani. Veteraanisertiä sekään ei voinut vastaan ottaa samasta syystä kuin Miina.

Lauantaina Lohtajalla näyttelyssä oli Xtracker ja sai sieltä eri:n. Niin kuin myös Tico Riihimäellä.

Tänään sunnuntaina Taivalkoskella oli vuorossa Miina ja Joiku.

Miina oli pn2 ja sai vara-sertin.

Joiku taas pn3 ja sai nyt viimeisen veteraanisertinsä ollen myös rop-veteraani.