lauantai 30. elokuuta 2025

Hanin kanssa puuhastelua ja viimeinen näyttelykäynti tälle vuotta

 Viime torstaina oli Iissä spanielien vesityökoe johon Hanin kanssa osallistuttiin.

Hani läpäisi kokeen ja nyt on ovet auki varsinaisiin kokeisiin.

Niihin toki vaatii vielä paljon lisää reeniä ennen kuin mukaan lähdetään.

Viikko sitten yritettiin myös vesityökoetta mutta silloin jäi sorsa löytymättä vaikka kaikki muut osa-alueet menikin hienosti.


Tänään käytiin Miinan kanssa Yppärissä näyttelyssä.

Oli kyllä hyvä että tuli lähdettyä kun olin jo melkein päättänyt etten lähdekkään, vaikka sen olin ilmottanutkin sinne.

Miina oli ROP sai toisen sertinsä.

Nyt keskitytään pelkästään koirien reenaamiseen metsällä.



lauantai 23. elokuuta 2025

Jahtikausi korkattu

 Nyt on taas päästy koirien kanssa tosi toimiin.

On tätä taas odotettukkin...

Ajoja on keritty saada ja Hanikin on vähän ollut jo mukana työntouhussa.

Hanin kanssa käytiinkin jo vesityökokeessa kokeilemassa taitoja, mutta vielä ei onnistuttu läpäisemään koetta.

Muut osa-alueet meni nappiin mutta nouto ja palautus ei onnistunut 

Hani ei jostakin syystä löytänyt sorsaa vaikka sen markkeerasikin. 

Ohjausta sille ei juurikaan vielä ole opetettu varsinkaan vedessä.

Tänään oli sitten vielä näyttelyissä kävijäkin.

Hunajan Wäinö Kouvolassa oli ROP ja sai toisen sertinsä.

Arvostelut oli kyllä tosi hyvät.

Hienoa Wäiski ja Markku!!




sunnuntai 3. elokuuta 2025

Erkkari-kuulumiset

 Taas vierähti viikonloppu dreeveripitoisissa tunnelmissa, Dreeverien kesäpäiviillä ja erkkarissa. Tälläkertaa Vöyrissä. 

Me majoituttiin Saulin alias Hunajan Pokan omistajien, Sirpan ja Juhan luona.

Meillä olikin sellainen Hunajan kennelin oma kommuuni siellä😄 ja oikein kivaa oli. Keskuspaikalla ei ehditty käydäkkään vasta kuin erkkarissa.

Erkkarista sitten ei juuri mitään käteen jäänytkään. Tuomari piti todella tiukkaa linjaa ja H:ta lappoi hurjalla tahdilla kaikille koirille.

Pennuissa kuitenkin oli käytännössä menestys taattu kun kaikki kolme pentua oli Pihkan Z-pentueesta.

Zirmeli oli ROP-pentu ja Zenith VSP, molemmille kp.

Zusu oli kolmas.

Xtrackerille H, Pokalle EH, Elli,Miina ja Joiku sai H:t ja Pihka ERI.