tiistai 30. joulukuuta 2025

Kauriskunkku ja sorkanpyyntiä

 Käytiimpä taas etelän turneella pikkusorkkajahdissa.

Tänä vuonna oli reissun lisänä vielä välietappi Lapualla Kauriskunkku kisoissa.

Miina oli nyt vuorossa koeteltavana.

Perjantai-iltana ajeltiin jo Vöyriin ja oltiin yö siellä.

Lauantaina aamulla varhain siitä sitten matka jatkui Lapualle.

Koiria oli kokeeseen ilmottautunut hurjat 25kpl ja pisti väkisin mietityttämään löytyisikö kaikille hyvät kaurismaastot. 

Kaikki ajoeläimet oli toki sallittuja kokeessa mutta palkinnoista kisaisivat vain kauristulokset.

Arvonnan jälkeen kyselin oppaalta minkälainen kauriskanta maastossa oli. Kovinkaan kummoiselta se ei kuulostanut joten päätin hyväksyä kaikki muut ajoeläimet paitsi rusakon.

Ensimmäisessä erässä kaurista olisi pitänyt olla mutta epäilen että Miina ajoi jänistä tai korkeintaan alkuerän kaurista koska ajo oli niin kovin katkonainen.

Ajoeläintähän me ei nähty eikä jäljestäkään voinut mitään todeta kun lunta ei ollut ja maa jäinen ja kova.

Toki lähes myrskytuulikin varmasti vaikeutti työskentelyä jäisen ja kuivan kelin lisäksi.

Ajon katkonainen loppu kun vielä kulki ison pellon laitaa metsän puolella minne tuuli suoraan puhalsi.

Toisessa erässä sitten tupsautti 2cm lunta neljässäkymmenessäminuutissa ja maa olikin yllättäen valkoinen. 

Tässä maastossa ei kauriita oltu nähty mutta peuralehmä vasoineen silloin tällöin.

Miina kuitenkin löysi jäniksen ajettavaksi.

Ajo ei nyt ollut mitään super hienoa ja ajon keskelle tuli tosi pitkä hukka.

Onneksi se kuitenkin selvisi ja loppuajo oli sitten semmoista mitä olisi koko ajon toivonut olevan.

Tulos DRAJ3 55,72pist.

Ihan tyytyväinen silti saa koiraan olla kun sitkeästi se jaksoi töitä tehdä koko päivän.

Tuomarit olisi jopa kiitettävää innosta  haussa tarjonneet mutta kun maastossa ei ollut mitään normaalista poikkeavaa sitä ei voinut antaa.

Sunnuntaina sitten päästiin tositoimiin Saloon.

Porukkapyynnillä oli peuraa tai kaurista tarkoitus jallittaa.

Pihka oli kotona juoksussa joten se ei ollut edes mukana.

Ensimmäisessä ajossa Miinalla oli kaksi kaurista.

Ajo kulki kyllä komeasti ja pisti harmittamaan kun kauriita ei edellispäivänä löytynyt.

Monelle passimiehelle ne olivat näytillä käyneet mutta ampumapaikkaa ei tullut ja lopuksi ajo pääsi murtautumaan passiketjusta läpi. 

Siitä paikan vaihto ja Joiku ja Miina löysättiin eri paikkoihin hakemaan. 

Miina sai ajon ensin ja Joikuhan heti yritti päästä helpolla ja lähti rynnimään Miinan ajolle.

Saatiin onneksi se kiinni ennen kuin ehti samalle ajolle turhaan itseään väsyttämään.

Miinalla oli ajossa peura lehmä, kaksi vasaa ja pukki.

Siitä saatiin pukki nurin.

Sen verran oli väsy reissaamisesta tässä vaiheessa ettei enempää vetoja jaksettu enää ottaa, vaan päätettiin säästää paukkuja maanantaille.

Maanantaina Miina oli taas "liekeissä" ja Joiku taas tosi alavireinen. 

Huomasin sen sitten olevankin myös juoksussa. 

Joiku sai kuitenkin jänisajon ja ketun pöläytyksen joka meni suoraan luolaan. 

Miinalla oli kaksi loistavaa kaurisajoa josta kolme kaurista nurin. 






maanantai 1. joulukuuta 2025

Pihka PM 2.

 Lauantaina 29.11. pidettiin Pohjois-pohjanmaan  kennelpiirin piirinmedtaruuskisat Pudasjärvellä.

Pihka kanssa sillä oltiin viivalla.


Valitettavasti nämä kauniit talvimaisemat vain muuttui jo perjantaina 28.11. vesisateeksi.

Lunta oli n.25cm ja se oli pohjia myöden loskaa. Lumen pinta myös laski vauhdilla.

Arvonnan jälkeen maastoihin. 

Minä olin liikkeellä omalla Kiialla johon ei kuulu vakiovarusteena ylimääräistä maavaraa saatika nelivetoa. 

Maastoon pääsy osoittautui melkein mahdottomaksi.

Tiessä oli kyllä jo ajetut urat mutta kun nekin oli nyt pelkkää loskaa niin auto ui pohjia myöden työntäen ja keräten samalla keskipalteesta märkää painavaa lunta köröksi auton keulan eteen ja alle. 

Eteenpäin pääsi aina jonkun metrin ja sitten piti peruuttaa ja käydä potkimassa lumiköntät tieltä pois. 

Kivistä tuli myös useita pohjakosketuksia kun eihän niitä nähnyt lumen alta.

Olisin kyllä palannut takaisin mutta kun missään ei saatu autoa ympäri ja kaikkiin maastoihin oli samanlainen tie ajettavana. 

Melkein tuntia myöhemmin muita koiria päästiin vasta maastoon.

Kaiken lisäksi tämä maasto osoittautui tyhjäksi eikä yöllistä jälkeä löytynyt mistään.

Onneksi sain ylituomarin kaveriksi paikan vaihtoon ja liikkuminen oli paljon jouhevampaa kun sain ajella kunnon maastoauton perässä eikä tarvinnut pelätä että jäädään kiinni keskelle metsää ilman vetoapuja.

Seuraavassa maastossakaan ei näkynyt jälkiä ja melko pitkään Pihka sai hakea ennen kuin koira lähes törmäsi jänikseen. 

Eli yöjälkeä ei ollut todellakaan pitkästi.

Ajohan huilasi mallikkaasti, perät ja tolat selvisi  kokonaan ilman hukkia ja minuutteja 120.

Kiinniottovaiheessa kello oli jo melkein kolme.

Puoli neljä oli tulossa pimeä joten aikaa ei juuri ollut joten toiveet ylösotolle oli kyllä mitättömät.

Päätettiin sitten kuitenkin ajaa autolla takaisinpäin seuraavaan risteykseen ja antaa koiran siinä hakea sen hetken.

Yllätyspä olikin sitten melkoinen kun heti tien laidasta muutaman herättelyhaukun jälkeen kuului "perslähtö".

Siihen ajoaikaa 24min. Ajo olisi toki siitä vielä jatkunut mutta pimeän tulo pakotti keskeyttämään ajon. 

Tulos 79,25 DRAJ1 ja sijoitus kakkonen.

Q-Ellikin oli kisoissa mukana mutta myös heillä ensimmäinen alue tyhjä. 

Toisessa paikassa löytyi pitkähkön haun jälkeen yöjälki mitä Elli ei kuitenkaan ehtinyt saada ylös.