Eilen oli Iissä dreevereillä ajokokeet. Niissä kinkereissä oli mukana myös Melissa.
Hienosti koira pelasi ja sen seurauksena tulos DRAJ1 86,54pistettä!
Minä sain kunnian toimia koiran ohjaajana koska Pasilla(koiran haltija) oli työvuoro.
Haut oli molemmissa erissä supernopeat vaikka jälkiä ei irtilaskupaikan lähellä ollutkaan. 3min ja 2min.
Ensimmäinen erä oli hukaton 60min. Pitkäänerään tuli pitkä hukka tolille jonka kuitenkin sai selvitettyä, eli ajosta sain koiran huutaa pois.
Nyt saa laittaa KVA-anomuksen liittoon vetämään. Siitähän tulee nyt kolmella kokeella valio!
Melissan astutuksesta on kovasti kyselty.
Suunnitelmissahan se alunperin oli, mutta Melissan veljellä Kustilla todettiin ödeema tälle syksyä niin joutuu asiaa harkitsemaan uudelleen.
Toisaalta olisi harmi jättää noin hyvä käyttökoira pois jalostuksesta, mutta onko ödeemariski kuitenkin liian suuri..?
Kuvakollaasi Melissasta:
- Etusivu
- In memoriam 6.3.2005-11.8.2020 Caramina FIN21173/05
- In memoriam 6.1.2001-7.7.2014 DMA-10 M-09 FIN KVA FIN MVA S KVA Takita 18525/01
- In memoriam 3.4.2010-6.9.2021 M-17 M-15 POHJ KVA N KVA FIN KVA S KVA Tähtivalio Hunajan Ultra-Driven FI24989/10
- Kasvattajainfo
- POHJ KVA FI KVA S KVA NO KVA Hunajan Joiku FI14746/15
- Tervashatelon Ruusa FI42094/15
- Hunajan Pihka FI44960/20
- Hunajan Wilhelmiina FI46178/23
- Hunajan Q-Ellie FI52925/20
sunnuntai 2. helmikuuta 2020
lauantai 18. tammikuuta 2020
Ei pentuja Joikulle vieläkään
Nyt se alkaa olla selvää ettei pentuja Joikulle ole tulossa. Harmi.
Vielä kerran sen yritän astuttaa seuraavaan juoksuus, sitten saa asia olla jos ei onnistu.
Jotain virityksiä on yhden kasvatin suuntaan, josko saisin sieltä pennun itselleni sukua jatkamaan...
Pohjis-pentue on nyt sitten seuraavaksi suunnitelmissa meidän kenneliin.
Ruusalle juoksun pitäisi tulla keväällä.
Taas sitten aletaan juoksuja odottelemaan...
Hunajan Justiina kävi tänään kokeilemassa Lopella sitä viimeistä ykköstä. Ei onnistunut valionarvo vielä, toinen jänis jäi löytymättä vaikka hienoa työtä tyttö tekikin koko kokeen ajan. Mahtavaa kun saa kotona gepsistä seurailla kasvattien touhuja.

sunnuntai 15. joulukuuta 2019
J-pentueelle tuloksia kokeista
Ei pöllömpi viikonloppu ollenkaan, Joiku ja Jali ajelivat ykköset lauantaina kokeissa. Joiku Iissä 91,53 , Jali Porissa 75,89. Iissä oli raskas keli, +1 ja märkää lunta 20-30cm. Hyvin kuitenki Joiku jaksoi hangessa möngertää, ihan älyttömässä kunnossa koira on kyllä nyt, ei ollu edes väsyneen oloinen. Jali taas on nyt yhtä vaille KVA, niinkuin tästä J-pentueesta myös Justiina ja Janekin. Jospa tähän pentueeseen jonkun valionarvon vielä joskus sais🤔
sunnuntai 8. joulukuuta 2019
Iso pettymys pentu sunnitelmissa
Eilen palasin astutusreissusta Joensuusta pettynein mielin.
Joikun astutus ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan koska eivät jääneet uroksen kanssa kunnolla nalkkiin vaikka kaikki oli kohdillaa, uros astui niin kuin piti, ja progekin piti olla kohdillaan perjantaina(oltiin reissussa ke-la).
Uros oli muuten nimeltään Lordi(FI25384/14). Mielestäni sopisi kaikin puolin Joikulle sulhoksi. Komea ku mikä(on jo MVA) ja yhtä vaille KVA.
Pieni toivonripe on vielä jäljellä, josko sinne perille olis kuitenkin jotakin päässyt ja jäänyt itämään.
Tolvasen Arska kävi samaisella reissulla näyttämässä Elliä(Hunajan Erä-Elli). Voi hyvän tähden kun oli terhakka vanhus. Oikein hyvässä kuosissa edelleen ja ikää 15v. Ja tämä rouva muuten ajelee edelleen jänistä!

tiistai 3. joulukuuta 2019
Maaottelu Kaavilla
Menneenä viikonloppuna oli dreeverien maaottelu Kaavilla.
Siellä Hunajan-kenneliä pääsi edustamaan Hunajan Casanova.
Suomen joukkue ylivoimainen ykkönen ja Casanovan hlö.koht. sijoitus 4.
Ensimmäinen erä oli kyllä hieno suoritus niin haun kuin ajonkin osalta. Minuutteja siihen 111.
Toinen haku oli nihkeämpää koska koira ontui toista takajalkaansa. Eikä jälkiäkään kyllä löytynyt mistään(uutta lunta satanut 10cm). Toista ei sitten löytynyt ollenkaan.
Ari käytti koiran maanantaina lääkärissä ja nilkutuksen syyksi paljastui nivelrikko varpaassa ja siinä vielä tulehdus päällä.
Koira sai 2vko:n lääkekuurin ja ohjeeksi kuurin jälkeen vain "lisää mettää".
Lääkäri oli samalla tarkastanut myös polvet ja lonkat. Polvet 0/0 ja lonkatkin kunnossa.
Joiku on nyt juoksussa viimeinkin. Loppuviikosta lähdetään katsomaan hellua.

sunnuntai 24. marraskuuta 2019
Nyt on SM-kinkerit taas dreevereillä kisailtu. Joiku SM-kakkonen! Sunnuntaina ajettavat oli melkosia maantiekiitureita mutta kohtuu hyvin Joiku niistä selvisi. Yksi pitkä hukka tuli juuri lanatulle savilillinkitielle mihin autokin upposi niin että pohjaa raapi. Ja olinhan minäkin siinä mukana hämmentämässä kun luulin että jänis meni kivilouheen. En päästänyt koiraa menemään oikeaan suuntaan kun yritin sen saada merkkaamaan sen "oletetun" kivenkolon. Onneksi tajusin antaa periksi jossakin vaiheessa. Sunnuntaina ekaan erään 100min ja kun otin koiraa kiinni huomasin että se nilkutti. Sillä oli isosta polkuanturasta palanen kokonaan pois. No siinä mietittiin että keskeytetäänkö vai mitä. Päätettiin että kokeillaan lähteekö ja lähtihän se. Vauhti oli vain niin hidasta kinkkasemista ettei se ehtinyt saada toista jänistä jalkeille. Nyt koira saikulle ja ollaan erittäin tyytyväisiä hopeasta!
sunnuntai 10. marraskuuta 2019
Joikusta Pohjois-Pohjanmaan piirinmestari -19
Syksy alkaa olla jo taittunassa talveen ja paljon on muutakin ehtinyt tässä välissä tapahtua.
Iin kokeiden jälkeen käytiin Sannin kanssa Raahessa kokeissa. Siellä ensimmäiseen erään vaivaiset 8min ajoa ja tielle hukka. Toinen oli sitten putki, 120min ajo. Ihan hyvän DRAJ2:sen siis ajoi. Mukana oli myös Hunajan Jämä, eli kutsumanimeltään Aatu.
Aatun ensimmäinen ajettava oli kauris, siihen minuutteja 80. Toinen oli pieni jänis, 43min siihen. 72,81pisteen kakkonen, eli 10min lisää ajoa olisi riittänyt ykköseen. Harmittamaan kyllä jäi...
Hunajan Justiina kävi perheineen meillä jänisjahdissa. Tässä kuva päivän tapahtumista.
Mukana oli sisarukset Joiku ja Justiina, ja Justiinalle jäniskin saatiin.
Seuraavana päivänä Justiina starttasi pitkässä kokeessa ja ajeli hyvän ykkösen 87,47 pistettä. Nyt Justiina olisi yhtä ykköstä vaille KVA...
Seuraavaksi kokeiltiin Sannia Kuusamon kokeissa. Keli oli paras mahdollinen mutta ei vain Sannilla enää ajot kulje entiseen tapaan. Kakkosen kuitenkin ajoi. Teki ihan ihme hukkia, semmoisia mitkä normaalisti olisi selvitellyt mennen tullen. En tiedä onko syynä sterilointi vai joko vanhuus alkaa vaivata. Joka tapauksessa päätin ettei sen kanssa enää SM-kisoihin kannata lähteä.
Jahdissakin on tietenkin kokeiden lisäksi käyty ja saalista on tullut mukavasti. Nyt raskii ampuakkin kun jäniskanta on hyvä.
Tuo mummo tuossa alemmassa kuvassa olen minä :D oli muuten Kuusamossa muutama mäkäräinen kiusana.
Eilen oli sitten Limingassa PM-kisat. Lähdettiin Joikun kanssa tavoittelemaan palkintona olevaa gps-pantaa.
Eikä ilman sitä kotiin tarvinnut lähteä! Joiku ajeli huippu tuloksen DRAJ1 96,25pistettä voittaen sillä piirinmestaruuden. Kisa oli tiukka, kolme kovaa ykköstä siellä ajettiin ja vain muutamalla kymmenyksellä Joiku selätti toiseksi tulleen.
Nyt viimeistään Joikun SM-kisapaikka varmistui. Juoksua vain ei ole kuulunut, joten homma saattaa vielä kaatua siihen...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)