sunnuntai 6. elokuuta 2023

Näyttelytohinaa

 Eilinen lauantai oli taas hieno päivä kasvattajalle näyttelyrintamalla.

Kuopiossa Hunajan Q-Ukko oli VSP ja nappasi viimeisen sertinsä ja tuli muotovaliksi.

Luumäellä Tico Tomera oli VSP-juniori pu2. ja sai juniori-sertin.


Iissä oli meidän Pohjois-pohjanmaa Dreeverikerhon järjestämä ryhmänäyttely jossa olin mukana talkoilemassa ja myös koiria näyttämässä. 

Pohjiksista Vaara sai EH:n, Roki ERI SA PU3, Nekku EH, Riemu EH ja Nalle ROP ja kolmas SERT. 

Nalle nyt vain kokeisiin tuloksia hakemaan niin saadaan ensimmäinen pohjis valiokin aikaiseksi tähän kenneliin. 

Kasvattajaryhmässä oli mukana Nalle,Roki, Vaara ja Riemu. 

Siitä ROP-kasvattaja ja KP.

Dreevereissä junnuissa oli Tara ja Tinka. Molemmille EH:t.

Käyttöluokassa Kide-Melissalle ERI ja Q-Ellielle ERI ja SA. 

Joikun ilmotin veteraaneihin ja se sai ERI SA PN2 ja ROP-veteraani. Sai myös veteraani sertin.

Kasvattajaryhmään valitsin Tinkan, Taran, Ellin ja Joikun.

Siitä ROP-kasvattaja KP ja vielä oltiin hienosti BIS3 kasvattajaryhmä. 



Tara ja Tinka

Joiku ja Elli

Vielä Ellistä kaunis kuva.


Pohjiksista, kehistä tai ryhmistä en valitettavasti saanut kuvia.

lauantai 8. heinäkuuta 2023

Pihka astutettu

 Pihka tulikin odotettua aiemmin juoksuun.

Se on nyt astutettu onnistuneesti Puntarikankaan Mortilla.

Kovasti kyllä tätä pentuutta odotan, aion tästä jättää myös itselleni pennun kasvamaan.

Mortti on kyllä mahtavan luonteinen uros ja ajo-taito sen kun vain paranee, uroshan on vasta 2-vuotias ja käyttövalio!





sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Dreeveripentue suunnitteella

 Pihkalle täällä jo juoksua odotellaan, tosin vasta heinä-elokuussa.

Ajatuksena olisi se astuttaa Puntarikankaan Mortilla jos homma menee niin kuin suunnitelmissa.

Q-Ellien juoksu tulee vasta marraskuun tienoilla, sekin todennäköisesti astutetaan ja uroksena Skottatorpens Kenzo. 

Näyttelyissä on muutama käynti tähän väliin ehtinyt tulla. 

Pielavedellä Tellalle junnuissa ERI ja Cindylle veteraaneissa myös ERI. 

Rovaniemellä taas Posse sai EVA:n kun oli väistellyt tuomaria.

Tänään sitten Jyväskylässä Pupu oli ROP ja sai CACIB:n ja oli vielä kaiken kukkuraksi RYP3.

Kaunis tyttö kyllä on...


        Hunajan Pupu

sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Q-Ukolle toinen sert.

 Tänään Mäntsälässä Q-Ukko nappasi toisen sertinsä ja oli rotunsa paras.

Vielä se kolman nyt sitten jostain...



sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Kolmen sertin, neljän ROP:in ja kahden muotovalion viikonloppu

 Olipahan näyttelyviikonloppu kerrakseen.

Eilen Oulaisissa oli mukana kaksi kasvattia.

Dreevereistä Pupu korjasi koko potin ollen ROP.

Sai siis myös nyt kolmannen sertinsä ja valioitui sen myötä.

Arvostelut oli todella hyvät.

         
    FI MVA  Hunajan Pupu kuva Tanja Heikkonen

Pohjiksista Oulaisissa oli Nalle.

Myös Nallen näyttely meni paremmin kuin hyvin. Nallekin oli ROP ja sai toisen sertinsä.

                 Hunajan Nalle

Ryhmäkehissä ei sijoituksia.

Sodankylässä pohjiksista oli Vilma.

Vilma oli ROP-pentu ja KP:n hyvillä arvosteluilla.

                       Hunajan Vilma


Tänään sunnuntaina Virpiniemessä Pihka oli ainut dreeveri.
Pihkalle SERT, ROP JA FI MVA.
Nyt Pihka on kaksoisvalio ja P-pennuista jo kolme muotovaliota.

      FI KVA FI MVA Hunajan Pihka


sunnuntai 7. toukokuuta 2023

T- ja V-pentueet

 Viime vuoden Hunajan pentueet alkavat kohta olla juniori-iässä.

Nättejä nuoria koiria on kehittymässä niin Joikun kuin Ruusankin pennuista.

Muutama on jo pentuluokassa ehtinyt käydä näyttelyissä pyörähtämässä.

Joikun pennut täyttävät 9kk kesäkuun alussa.

Tella ja Taika ovat näyttelyissä käyneet.

Molemmat sai hyvät arvostelut ja Taika sai vielä KP:n ja oli ROP-pentu. 

Muut eivät vielä kehässä ole käyneet eikä kiirettä olekkaan.


                                   Tella




                                 Taika


                              Tara


                                Tinka


                               Tico


V-pennut täyttävät 9kk vasta kesäkuun lopussa.

Vilma näistä kävi erikoisnäyttelyssä Kajaanissa pentuluokassa. Siis pikkupennuissa.

Kovasti oli silloin vielä Vilma vielä tietenkin kesken kehityksen mutta arvostelut oli kuitenkin ihan hyvät.



                               Vilma


                                 Valko


                                  Viivi


                              Vaara


                                Valtti




                                 Viima



Toivottavasti näistä kuullaan vielä....

sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Pokasta MVA

 Pokka alias Sauli nappasi eilen Lapualla viimeisen tarvittavan sertinsä. 

Nyt saa nimen eteen laittaa kirjaimet FI MVA🥳

Serti oli Pokalle jo neljäs. Edellisen se sai Vaasasta pari viikkoa sitten mutta sitä ei voinut hyödyntää valionarvoon kun samalta tuomarilta olikin jo serti olemassa. 

Vaasassa Pokka oli VSP ja Lapualla ROP ja RYP4.

Hieno saavutus kun molemmissa näyttelyissä oli yli 20 dreeveriä.