lauantai 12. kesäkuuta 2021

Pennuilla ja Ruusalla kaikki hyvin

 Pennut alkavat pian olla jo 2viikkoa.

Paino on noussut kaikilla tasaiseen tahtiin eikä huolen aiheita onneksi ole ollut mistään.

 Silmät alkaa olla auki jo kaikilla ja kovasti yrittävät jo ottaa jalkoja alleen.

Ruusa on kyllä loistava ja rauhallinen emä.

Pennuille on myös löytynyt kaikille hyvät kodit.




tiistai 1. kesäkuuta 2021

Pohjiksen pentuja

 Meille syntyi eilen pohjiksen pentuja. 4 urosta ja 3 narttua.

Emä ja pennut näyttää voivan hyvin eikä ongelmia ole ollut. Toivotaan että homma jatkuu samoin🥰



lauantai 29. toukokuuta 2021

Ruusalla h-hetki käsillä.

 Meillä eletään nyt jännittäviä aikoja. 

Ruusa on paksu kuin mikä ja käyttäytyminen enteilee että synnytys on lähellä.

Ruusan N-pentueesta Nalle oli käynyt mejä-jäljellä. Varsin hyvin oli jäppinen jäljen selvitellyt. Saas nähdä vieläkö Nalle MEJÄ-rintamalla nähdään.

Dreeveri-rintamalla erkkarin osalta näyttää varsin hyvältä. Sinne saattaa tulla jopa 10 kasvattia kehään!

On kyllä ennätysmäärä, liekkö koronavuosi asiaa auttamassa... 



maanantai 26. huhtikuuta 2021

Ruusalla vauvakoiria masussa

 Ruusa kävi ultrassa ja tiinehän se on niin kuin päällisin puolin osasinkin jo ounastella.

4-6 pentua on tulossa.

Nyt vielä kuukausi odotellaan...



torstai 15. huhtikuuta 2021

Q-pennut kohta 7kk

 Q-pennut alkavat olla jo aikuisten mitoissa. Toki vielä massaa tulee varmasti lisää.

Ääninäytteitäkin on jo osalta saatu, ensi syksyä odotellaan positiivisin mielin. 

Tässä uudet kuvat kaikista.


Qaiku



Q-Ukko




Q-Ässä



Qurre




Q-Ellie

torstai 1. huhtikuuta 2021

Pohjiksen pentuja tilauksessa ensikesälle

 Meidän pentuesuunnitelmiin tuli yllättäen muutoksia.

Alunperin oli tarkoitus viettää "vapaa kesä" pentujen hoidosta mutta toisin kävi kun Ruusalle tulikin juoksu jo nyt maaliskuussa. Kun sillä yleensä juoksu on ollut kerran vuodessa, aina touko/kesäkuussa.

Kaksi jahtikauden alkua onkin mennyt enemmän ja vähemmän piloille Ruusalla pentujen takia(ja se alkukausihan on tunnetusti parasta aikaa pystykorvalle) ja nyt kun juoksu sattui tulemaan näin hyvään saumaan niin päätettiin se astuttaa.

Uros oltiin kyllä jo mietitty valmiiksi, vaikkakin pentue oli tarkoitus toteuttaa vasta vuoden kulutta.

Uros on nimeltään Kauppilanjoen Rippe. 

Sillä on kokeista kaksi ykköstä ja se on suomen muotovalio.

Astutus onnistui paremmin kuin hyvin(28.3. ja 30.3.).

Eli vielä tietenkään ei varmuutta pennuista ole. Progen mukaan päivät kyllä pitäisi kohdillaan olla. 

Tässä kuvia Ripestä.






Joikukin on paraikaa juoksussa, eli seuraavan juoksun olettaisi tulevan marras-joulukuussa. Siitä olisi tarkoitus Joikukin astuttaa. Pari urosta olisikin jo harkinnassa...

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Kevättä kohti

 Jahtikausi taas mennä vilahti. Aina se vaan kesken loppuu vaikka alusta loppuun mettässä on romuttu.

Tammi-helmikuu oli meillä kelien suhteen varsin haastava. Lunta oli pahimmillaan 80cm eikä kantavia kerroksia juuri ollut.

Pihkan loppukausi jäikin siten aika pliisuksi koska ei siellä hangessa pentukoira oikein pääse mihinkään eikä sitä viitsinyt sielä rämmityttääkkään.

Vähän samanlainen oli myös Sannin loppukausi, vanhaa kun ei myöskään kannata piippuun vetää. 

P-pennuista parhaan lähdön sai Pate, sille saivat 4 jänistä. 

Pihkalle ei omasta ajosta kaatoa saatu mutta Sannin kanssa kun kerran ajoivat kimpassa sain siitä jäniksen ammuttua.

Q-pennuista Elli availi jo ääntään kun vähän vahingossa pääsi viimeisellä viikolla karkaamaan emänsä ajolle. Siellä se puolituntia rämpi emänsä perässä ja välillä ajoikin. Kovasti sillä jänis kiinnostaa. 

Ruusan N-pennuista on "oikeaa" lintua haukkunut jo neljä. Ja viimeiselläkin myös jotain pikkulintuhaukkuja😅 Ensi syksynä varmasti alkaa tapahtua näilläkin jo ihan kunnolla...

Näyttelytouhuja suunnittelin jo tälle kevättä mutta ne jäi koronan takia haaveeksi. Kesällä olisi toiveissa päästä dreeverien kesäpäiville ja erkkariin, saa nähdä kuinka käy.

Joikulle olen jo seuraavaa sulhaskanditaattia mietiskellyt ja pari potenttiaalista olisi mielenpäällä. 

Syksyllä onneksi asia vasta ajankohtainen... 

Muutama kuvapoiminta vielä mitä puhelimesta läysin.


Patella kahdenkaadon päivä.  


Pupu.



Posse.



Pokka.


Poju.


Q-Ellie


Q-Ässä.


Qaiku


Nukka.



Nalle.


Naava.



Nekku.


Nero