maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kesää kohti

Tällä hetkellä elellään meillä varsinkin koirarintamalla hiukan seesteisempää aikaa.
Pistämpä kuitenkin muutaman päivityksen ennen vauvan syntymää, sitten alkaakin uuden elämän opettelu meillä kaikilla...
Maaliskuussa oli Pohjois-Pohjanmaan dreeverikerhon kokous. Meidän kerholla on tämän kesän ohjelmassa kesäpäivien ja erikoisnäyttelyn järjstelyt Kuusamossa. SM-kisat 2017 myös tulevana urakkana.
Sanni valittiin kerhon 2015 vuoden koiraksi nyt jo kolmatta kertaa.
Suomen Dreeverijärjestön kokous pidettiin 19.3. Polvijärvellä. Sielläkin Sannia muistettiin parilla kiertopalkinnoilla: Carl Hedenin lautanen-vuoden paras käyttödreeveri ja hopea haarikka-maaottelun paras suomalaiskoira.
Minäkin sain siellä palkinnon: vuoden 2015 kasvattaja Hunajan-kennel om. Merja Kurttila  =)
Myös Takitaa vielä muistettiin, vuoden kultadreeveri narttu 2015 Takita, nyt jo kuudetta kertaa!
Voi kun muori olis vaan vielä täällä halittavana...
Sannille on juoksu tulossa ihan näillä näppäimillä, ja eiköhän Joikulle ja Ruusallekin sitten yhtä aikaa tule, luulisin.
Pepita täytti tässä vast ikään 11-wee, liekköhän sille enää juoksua tuleekaan(toivottavasti ei). Hyvin se kyllä jakselee eikä juuri harmaantunutkaan vielä ole.
Muutama viikko vielä laskettuun aikaan, kylläpä jännittää =D liekköhän nuot hurtat jo tietävät että vauveli on tulossa.


                                     Ruusa viimeisillä kevätlumilla ihmettelemässä linnun hajuja.

2 kommenttia:

  1. Vau mitä koiramenestystä, onneksi olkoon kaikista saavutuksista!! Kille ainakin aavisti kun meille oli vauva tulossa, tai ainakin että ilmassa on jotain erikoista. Kiipesi minun syliin usein ja istahti ison mahan päälle. Tuota ei ole tapahtunut ennen eikä jälkeen raskausajan, yleensä kun isännän huomio on sille ollut ykkösasia :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vaan Heidi =) Kyllä meilläkin taisi näin jälkikäteen ajateltuna ainakin nämät aikuiset koirat aavistaakin vauvan odotuksen. Ja haleja ja rapsuja Killelle!

    VastaaPoista