maanantai 20. syyskuuta 2021

Jahtireissu Kuusamoon, kokeita ja kuulumisia kasvateilta

 Viimeviikko oli työn täyteinen meidän koirilla.

Oltiin metsästelemässä Kuusamossa maanantaista torstaihin ja sunnuntaina oli vielä Joikulla kokeet.

Saalista saatiin Kuusamosta kivasti, Joikulle kaksi jänistä ja Ruusalle teeri.

Minä kävelin koirattonana lintuja ja sain kaksi metsoa ja riekon.





Sunnuntain kokeet eivät ihan putkeen menneet. 

Ensimmäinen erä oli kyllä Joikulla varmaa suorittamista, ei hidastaneet tiet eikä mökkien pihat yhtään. 

Otin silti erän lyhyenä koska jänis juoksi niin paljon mökkien pihoilla, pelkäsin että mökkiläiset kun heräävät päästelevät koiriaan pihoille(niin kuin edellisissä kokeissa kävi).

Toinen erä oli sitten ylösotosta lähtien räpellystä.

Ajo kyllä lähti sitten pers lähtönä mutta Joiku hukkasi jäniksen lyhyen ajon jälkeen rantahietikolle.

Sitkeästi se rengasti ja rengasti. Näytti kyllä tutkan jälkilokista että jänis on saanut siivet selkäänsä ja lentänyt pois😅

Erän lopussa kuitenkin Joiku onnistui selvittämään jäniksen metkut ja ajo jatkui taas samanlaisena pers lähtönä. Jänis oli tehnyt vain pitkät perät ja mennyt maate ajojäljen viereen. Koira oli rengastaessa mennyt jäniksestä varmasti muutaman metrin päästä ohi monta kertaa.

Tuloksena DRAJ3 53pistettä ja kymmenykset päälle.


Kasvateillekkin kuuluu oikein hyvää. 
Ruusan N-pentue on kaikki haukkuneet lintua ja Nukalle, Nekulle ja Naavalle on jo ensimmäiset linnut ammuttu.
Kuvassa Nekku.


R-pennuistakin on jo kaksi, Rohki ja Ruuti, haukkuneet lintua vaikka ihan rääpäleitä vielä ovat.
Kuvassa Rohki.
Dreevereistä nämät pari junioripentuetta ovat kaikki ajelleet. Osa jopa oikein hyvinkin ja pidempiä ajoja.
Qurrelle ensimmäinen jäniskin ammuttu 20min ajoon.
Näille kuulostaa kelpaavan kaiken sortin sorkat ja tassueläimet ajettavaksi😅 Pihkalle myös siivekkäät😅
Paria voisi melkein kohta jo kokeisiin hätistellä, niin hyvältä näillä alkaa tuo työnteko näyttämään.
Mielenkiinnolla odottelen mitä syksy ja talvi tuo tullessaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti