Kuluneena viikonloppuna käytiin taas etelässä sorkkajahdissa.
Lauantaina Miina sai kaksi peuran ajoa mutta molemmat karkasi passiketjun läpi.
Pihka taas löysi ajettavaksi jäniksen.
Sunnuntaina Joikun ajosta ammuttiin kaksi peuraa ja Miina ajeli vuorostaan rusakkoa.
Pihkalle päivän päätteeksi saatiin vielä kauriin vasa.
Kuvassa Miina ihmettelee outoja elukoita.
Ai niin, unohdin vielä mainita että Korpimakasiini oli siellä mukana kuvaamassa jahtia, joten saatettiin jopa siellä koirien kanssa filmillä vilahdella😅 Materiaali tulee ulos helmikuussa 2025. https://korpimakasiini.fi/Tico Tomera starttasi ensimmäisissä kokeissaan perjantaina Jaalassa.
Ensimmäinen jänis juoksi kilometri tolkulla, pitkin tietä isolle tielle, josta joutuivat ottamaan koiran kiinni ettei jää auton alle.
Toista ei valitettavasti löytynyt. Yöjälki kyllä löytyi hakuajan lopulla mutta aika ei riittänyt ylösottoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti