sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Pakkasia pitelee

 Nyt on jo viikon pidellyt kipakoita pakkasia, eikä loppua näy.

Sentään kuitenkin välillä käynyt lauhempana että on viitsinyt koiriakin metsällä juoksuttaa.

Viikko sitten Kimmo ampui Pihkalle jäniksen ja minä nyt perjantaina.

Useampi jänis onkin sille jo ammuttu ja pikkuhiljaa alkaa silläkin homma tapahtua.



Eilen lauantaina Hunajan Luru alias Manu starttasi pitkässäkokeessa Iissä.

Keli oli kyllä kylmä, -12 ja kiristyi iltaa kohti. Siihen vielä vinkka päälle.

Ensimmäiseksi Manu kaiveli ajettavaksi ketun joka juoksi meren jäälle. 

Erä päätettiin ottaa lyhyenä koska jäät ovat edelleen paikoin petollisen heikkoja.

Kettutulostakin mietittiin mutta koska ajo jäi siihen tyngäksi niin lähtivät hakemaan sitten parempaa DRAJ-tulosta.

Valitettavasti koira vain ei sitten saanut jänistä hyvästä yrityksestä huolimatta liikkeelle, kahden yön jälkiä kun oli paljon.

Joikulla ei vieläkään ole juoksu alkanut. Kovasti jo sitä toivoisi alkavaksi ettei sitten satu joulun ajaksi...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti