sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Sorkanpyynnissä Kiikalassa

 Olipa mukava viikonloppu. Käytiin koko perhe reissussa etelässä. Lapset oli päivät Sarilla kyläilemässä ja minä ja Kimmo Vesan vieraana sorkkajahdissa. Pihka ja Joiku oli pyyntikoirina.

Lauantaina oli peuran porukkapyyntiä.

Hiukan jännitti mitä meidän koirat koko elukasta tuumaa kun eivät olleet aiemmin moista nähneetkään.

Hyvin näytti kelpaavan ja molemmille saatiin kaadot omista ajoista. Yhteensä ampuivat niistä 7 peuraa.

Sunnuntaina sitten yritettiin kaurista kolmistaan.

Ajo kyllä saatiin mutta kenenkään passi ei sattunut kohdilleen. Kimmo kyllä näki mutta kaukaa meni.

Pihka on nyt juoksussa ja ensiviikolla varmaan mennään katsomaan hellua.


Tico-poika se vaan ajelee melkein kuin vanha tekijä vaikka täysi nulikkahan se vielä on😅

Ovat ampuneet sille nyt jo jäniksen, rusakon ja lauantaina ampuivat kaksi kaurista eri ajoista. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti